Helsingin pitäjä 2010
Historiaa ja uusia tuulia
Vantaa-Seura jatkaa kotiseutututkimuksen edistämistä julkaisemalla järjestyksessään 30. vuosikirjansa, Helsingin Pitäjä 2010:n. Uusin vuosikirja sisältää jälleen tuhdin paketin Vantaan historiaa aina kivikaudelta kuluneeseen vuoteen 2009. Kirjassa saadaan myös esimakua Vantaan tulevaisuudesta: Marja-Vantaa -hankkeen vaiheita käydään läpi neljässä artikkelissa.
Kirjan ensimmäinen osa koostuu kolmesta tutkimuksesta: Sirpa Leskinen kertoo arkeologisista tutkimuksista kivikautisella asuinpaikalla Vantaankosken maisemissa, Marjatta Rautiala pohtii 1700-luvulla eläneen tutkimusmatkailijan, Peter Forsskålin lapsuutta Suomessa ja Matti Hako valottaa Helsingin pitäjän vaiheita Suomen sodan aikana 1808-1809.
Katrinebergin historiaan paneudutaan kolmen artikkelin voimin: Pia Vuorikoski kirjoittaa Katrinebergin kartanon varhaisista vaiheista, Lauri Leppänen Katrinebergin maatilasta Helsingin maalaiskunnan, sittemmin Vantaan kaupungin, omistuksessa sekä Leena Niinistö Katriinan sairaalan historiasta.
Kirjassa muistellaan myös Wanda FBK-Vantaan VPK:n ja Vanda Ungdomsförening-Vantaankosken ruotsinkielisen nuorisoseuran 100-vuotista taivalta. Nämä kaksi yhdistystä ovat tehneet tiivistä yhteistyötä vuosien varrella. Lisäksi Pia Vuorikoski kertoo Ruskeasannan asuinalueella sijaitsevan pian 100-vuotiaan Perälän tilan entisen päärakennuksen tarinan ja Markku Toivakka sekä Jukka Hako kirjoittavat vuonna 2006 tuhopoltetun Kaivokselan kirkon rakennushistoriasta.
Minun Vantaani -osuudessa nostetaan esiin kolme vantaalaista henkilöä. Håkansbölen kartanossa vuosikymmeniä palvelleen Adolfina Mattsonin vaiheita ryhdyttiin tutkimaan, kun kartanon ullakolta löytyi salaperäinen arkku. Tikkurilan keskustassa pitkään suurempien kilpailijoiden rinnalla sinnitellyt Tikkurilan kirjakauppa on Toini Virneksen elämäntyö, jota miniä Lea Virnes jatkaa nykyään. Petteri Niskanen kertoo Myyrmäen kehityksestä 1960-70-luvuilla lapsen silmin artikkelissaan Lapsuuteni Myyrmäki.
Vantaan teollisuuteen tutustutaan Tikkurilan maalitehtaan tuotekehityksen vaiheiden kautta. Ja jo tutuksi käyneeseen tapaan Helsingin pitäjä 2010:ssä luodaan myös silmäys kuluneen vuoden kohokohtiin Vantaalla ja Vantaa-Seurassa. Mitä tuleva vuosi pitää sisällään Heurekan osalta? Sekin selviää Helsingin pitäjä 2010:stä.
Helsingin pitäjä 2010 -vuosikirjan sisältö:
1 Tutkimuksia
Kivikautta vanhan viilatehtaan kupeessa
Petter Forsskålin juuret ja lapsuus Suomessa
Helsingin pitäjä Suomen sodan aikana 1808-1809 - Kuninkaalta keisarille
2 Katrineberg
Katrinebergin tilan juuret ulottuvat keskiaikaiseen rälssiin
Katrinebergin maatila 60 vuotta
Katriinankodista Katriinan sairaalaan
3 Vantaan maisemissa
Brandkår och ungdomsförening i Vandaforsen i 100 år
Ruskeasannan Perälä pian 100-vuotias
Kaivokselan kirkkorakennus on tärkeä osa kaupunkikuvaa
4 Marja-Vantaa
Suunnittelun historiaa Marja-Vantaalla
Marja-Vantaa on uusia ratkaisuja
Asuntoja, työpaikkoja, Kehärata, kauppakeskus - Marja-Vantaa on kaikkea!
Kehäradan rakentaminen on alkanut
5 Minun Vantaani
Adolfina Mattson, Håkansbölen uskollinen palvelija
-Sattumaa vai johdatusta?- Tikkurilan kirjakauppa on Toini Virneksen elämäntyö
Nuoruuteni Myyrmäki
6 Vantaan teollisuus
Tuotekehitystä ajan hengessä
Tuotteita käyttäjien toiveisiin
Maalauksen vuosikymmeniä
Vesiohenteiset tuotteet mullistivat maalialan
7 Heureka
Heurekan juhlavuosi 2009 ja paluu tulevaisuuteen - haasteina jatkuva uusiutuminen
8 Tapahtui Vantaalla
Tapahtui Vantaalla, Syyskuu 2008-elokuu 2009
9 Lyhyesti
Vantaa-Seura monipuolisti tarjontaansa
Kotiseutupäivillä Nilsiässä - suuntaviivoja tulevaisuuden kotiseututyölle
Meidän tarinamme
Haaveista totta arkeologisilla yleisökaivauksilla
Uutta tietoa – uusia julkaisuja
